Markkinointivalmentaja Emma Laaksonen
Kysymyksiä & Vastauksia: Miten markkinoida ja löytää asiakkaita pienellä paikkakunnalla?
Asiakashankinta on hankalaa paikasta riippumatta. Pienellä paikkakunnalla voi keskittyä erityisesti näihin asioihin.
Erottautuminen
Tällä kerralla en tarkoita erottautumista ehkä aivan samalla tavalla kuin yleensä. Pienellä paikkakunnalla en lähtisi erottautumaan esimerkiksi palvelulla, tietyn ongelman ratkaisulla tai kohderyhmällä, JOS sille ei olisi tarpeeksi asiakkaita. Pienellä paikkakunnalla on ihan hyvä tarjota omaa osaamistaan hieman laajemmin, jotta potentiaalinen asiakaskunta olisi hieman laajempi.
Erottautumisella tässä tapauksessa tarkoitan konkreettista näkymistä. Voit hyvin miettiä oman tyylisi ja tapasi tehdä markkinointia ja antaa sen näkyä mahdollisimman hyvin. Jos tykkäät räväköistä asioista tai pin up -tyylistä, anna sen näkyä. On siis hyvä olla omanlaisensa, jotta se erottuu esimerkiksi katukuvassa ja herättää keskustelua. Tuo samaa tunnelmaa ja tyyliä myös someen ja muihin markkinointikanaviisi.
Tiivistettynä: erottaudu omalla tyylillä, visuaalisilla elementeillä ja persoonallasi. Tarjoa palveluita, jotka kuvastavat omaa osaamistasi, mutta ota huomioon myös helposti myytävät ja myyvät palvelut, joilla on laajempi kohderyhmä.
Olemalla aktiivinen
Pienellä paikkakunnalla yrittäjän on hyvä näkyä. Ole aktiivinen kaupunkisi tapahtumissa liikkeesi kanssa, mutta osallistu myös yksityishenkilönä mahdollisimman paljon tapahtumiin, jotka kiinnostavat sinua itseäsi ja ehkä myös jollain tavalla toimisivat hyvänä paikkana kertoa omasta yrityksestä. Kyse on siis verkostoitumisesta. Kun olet aktiivinen ja näkyvillä omana itsenäsi, luot suhteita ja saat varmasti myös uusia asiakkaita.
Oletko kiinnostunut vaikkapa urheilusta tai onko lapsesi jossain joukkueessa mukana? Voit osallistua joukkueen toimintaan aktiivisesti, mutta voit tuoda yrityksesi mukaan vaikkapa sponsoroimalla. Voit myös tehdä hyväntekeväisyyttä, osallistua yrittäjäryhmien toimintaan tai lyöttäytyä päiväkodin/koulun vanhempaintoimintaan.
Mieti, mikä tapa sopisi sinulle. Voit myös miettiä, kohderyhmääsi. Missä paikoissa, tapahtumissa ja ryhmissä pääsisit heidän kanssaan yhteyksiin? Tärkeää on kuitenkin muistaa, että verkostoitumisen tavoite ei ole myyminen vaan suhteiden luominen. Ei ole siis tarkoitus, että valitset ryhmän ja lähdet sinne myymään palveluitasi. Tarkoitus on löytää ryhmä, jossa sinä pääset itsekin luomaan itsellesi merkityksellisiä suhteita, uudet asiakkaat on vain lisäbonus.
Keskity kanta-asiakkaiden hankkimiseen
Suosittelu on ehdottomasti yksi tärkeimmistä jutuista markkinoinnissa pienellä paikkakunnalla ja kaupungissa. Keskity siis siihen, että hankit itsellesi uskollisen ja tyytyväisen kanta-asiakasjoukon, joka hoitaa osan, tai suurenkin osan, markkinoinnista puolestasi. Erottautuminen ja aktiivisuus tuo sinulle asiakkaita, mutta älä lopeta siihen. Mitä enemmän saat asiakkaitasi puhumaan puolestasi, sitä enemmän voit keskittyä omaan työhösi.
Miten keräät kanta-asiakkaita? Hankkiminen on ehkä hieman väärä sana, koska sinun täytyy itse omalla työlläsi tehdä asiakkaista kanta-asiakkaita. Varmista siis, että palvelusi on mahdollisimman laadukasta, keskity asiakkaan ongelman ratkaisemiseen ja pyri luomaan asiakkaidesi kanssa merkityksellisiä suhteita. Ehkä jopa ystävyyssuhteita.
Asiakkaiden palveleminen mahdollisimman hyvin ei varmastikaan ole sinulle mitään uutta. Mutta tässä voi aina parantaa! Lisäksi kun otat tavoitteeksi kanta-asiakkaiden hankkimisen ja pitkäaikaisten suhteiden luomisen uusien asiakkaiden hankkimisen sijaan, se muuttaa tekemistäsi. Mieti siis, miten voisit luoda palvelustasi vielä paremman ja jokaiselle asiakkaallesi sopivammaksi.
Kanta-asiakkaillesi voit järjestää silloin tällöin esimerkiksi kanta-asiakasiltoja, johon jokainen saa tuoda mukanaa 1-2 ystävää. Näin saat kanta-asiakkaasi tuomaan uusia potentiaalisia asiakkaita mukaansa ja luultavasti hän hoitaa illan aikana suurimman osan myyntipuheistakin puolestasi. Voit luoda myös kanta-asiakas- ja suositteluohjelman, jossa kanta-asiakas saa etuja suositteluista ja ilmankin.